I told myself to set sail on you - This is always the way Cause I live my life with a second smile - And I will always wear it for you I told myself to set sail on you - I will never change Cause this little light of mine, yes I’m gonna let it shine Cause I am always screaming for you I will reach for your hand as I walk in the dark, So take me home, just take me home Cause I can feel your, yes I can feel your good vibrations
I’d walk the world to surprise you, drop everything just to get to you And one of the days, we’re going to be 11 storeys high
Äikän esseet vie aina mun verbaaliset kykyni, mutta onneks oli ees kamera jolla leikkiä.
En muista millon oisin viimeks tehny riemuhyppyjä, ehkä tämä oli hyvä päivä toteuttaa jotakin ensimmäistä kertaa ikinä. Taustalla soi silkkaa rakkautta ja tämän päivän to do -listalla vielä suihku ja bilsan käsitekartan viimeisteleminen. Jos unohdetaan kellonaika (shit shit shit shit, vihaan itteeni taas aamulla) niin kaikki näyttää ihan hyvältä. To be honest, ihan vitun valoisalta. Sisäinen minäni huutaa riemusta haha.
ps. hihihiii, en aatellu että tää päivä tulee IKINÄ ja nyt se tuli
Elämä on pretty horrible, minkä takia juuri mulle on suotu mahdollisuus tähän? Ihmiset on niin tyhmiä ja minä ajattelen liikaa. Eilen itkin samalla kun selasin vanhoja valokuvia ja mietin "tuun varmaan itkemään ihan hirveesti, sitten kun suurin osa sukulaisista on kuollu ja katon näitä valokuvia". Huoh? Parasta tässä on se, että teen jo pilkkaa itse itsestäni. Vois lopettaa turhan draamailun ja keskittyä olennaiseen. Hyvä Milla, sinä pystyt siihen.
Perjantaina vähän lumailin (eli olin meidän LUO3.1 kurssilaisten kanssa keräämässä planktoneita ja pohjaeläimiä. Vesihämähäkit on ISOJA, believe me) ja upposin vaalealla tennarillani oranssiin puroon. No, toivottavasti se väri lähtee pesussa...
Lumailun jälkeen poljin kaatosateessa kotiin ja melkein siitä suoraan suunnattiin inkkaribileisiin. Paitsi ennen sitä kävin hakemassa tämän vuoden satoa takapihan mystisistä puista. Kukaan ei tiedä mitä ne on, mistä ne on tullu tai mitään muutakaan tollasta informaatiota, mutta ne hedelmät on niin taivaallisen hyviä että huh.
Mutta palatakseni inkkaribileisiin: Oon päättäny karistaa itsestäni sen valittajan, jota ei olevinaan saa kuvata. En kuitenkaan ihan kerenny asennoitumaan oikein perjantaiksi, joten en hirveen ahkeraan (kelle minä valehtelen, pakenin tietoisesti kameraa koko illan) linssin alla käyny. (Kerron tähän postaukseen ensimmäisenä kommentoineelle salaisuuden, so hurry up!). Harmi vaan, koska mulla oli söpöt maalit nenässä ja leuassa ja punainen sulkakin (ja pää-naru-systeemi, jonka kehitin mun hippihupparin narusta). En oo varmaan ikinä tuntenu olooni niin rakastetuks kun siellä, tosin tähän aikaan vuodesta on vähän apeat tunnelmat. Oot kyllä oikeesti yks idiootti, miks ihmeessä annoit kaiken päättyä niin epämukavasti ja kamalasti. Ei mikään viime kesässä ois ansainnu sellasta loppua, toivottavasti suakin harmittaa edes vähän.
Aika spotifyssa loppui noin kymmenen minuuttia sitten ja oon jo nyt ihan pulassa. Tai nyt kun tulin miettineeks, niin ehkä tää sittenkin oli fiksu veto käyttää se loppuun. The Kooksin uusin albumi on nimittäin laitettu sinne jo (miten se muuten on mahdollista, eiks se ilmesty vasta huomenna esim. Briteissä?) ja oon tehny itseni kanssa päätöksen, etten kuuntele muita ku sinkkubiisejä ennenku mulla on se levy itelläni. Vähän jos kuumottelee, mut enää kolme yötä!
Vedenpuhdistamolaitoksella muuten haisee, ja ihan kamalalta haiseekin.
Gonna find you now I'll walk the beat And you'll do me a pirouette in the street And though we'll fall we'll find our feet
Maalatessani pojan mahaa valkoiseksi, hymyilin melkein ääneen. Karvahattuja, glitteriä, kasvomaaleja, susimaista meininkiä, Edward Cullenin kaksoisolento, Raining Men, tanssilla ansaittu safka torilta, armotonta säätämistä musiikin kanssa, onnistumisia&naurua. Tänään oli hyvä päivä.
Ps. Tasan viikko ja en poistu musiikkisoittimen ääreltä luultavasti enää koskaan. Minulla on sinua jo nyt ikävä, mutta ehkä tämä kuuluu asiaan
tekis mieli olla tosi ihastunut tai tosi rikki niin rikki, että alkaisin itkemään keskellä metsätietä ja jatkaisin kävelyä silmät niin sumeina kyyneleistä etten enää näkisi eteeni nähdä kaikkea kaunista ja itkeä vielä vähän lisää pieniä sammakoita kuivuneen ojan pohjalla iltarusko maalannut kuihtuneet heinät illan lämpimillä väreillä ja siellä minä olisin, itkisin elämälle ja kaikelle mitä olen kokenut ja mitä tulen vielä kokemaan haluisin käydä niin pohjalla, että pelkkä hengittäminen tuntuisi pahalta
tänään ainoa ilo oli tämän vuoden ensimmäinen kirjalainaus. se oranssi paperi, niitä minä tulen täyttämään vielä monia. aamulla heräsin omenatoukka naamaltani ja säikähdin, heitin sen ikkunasta pois minusta. kaduttaa, en olisi saanut tehdä niin. missään ei ole mitään järkeä ja minä katoan katoan katoan kunnes aamu taas tulee ja kaikki rauhallisuus on taas yhdeksi päiväksi hukassa HUKASSA, voi meitä poloisia. tekisi mieli kirjoittaa hulluutta
En voi uskoo tätä, heräsin aamulla 11:30am!!! Eli viikonloppu olikin sit vähän pidennetty versio, eipä valittamista...
Mutta pointtini! Fiksasin vähän ulkoasua uuteen uskoon (kerranki tää hoitu kivuttomasti&ilman tuntien manaamista ja säätämistä) ja tää on nyt paljon enemmän minunlainen. Ja ei, asiaan ei vaikuta otsikon ihanat miehet (<3 eipä...)
Nyt lähden kuuntelemaan ihanaa musiikkia ihanan pojan kanssa, hih!
