8/19/2010
Tarvitsen sut, mä tarvitsen sut kun kelloista loppuu aika
Jos et sinä enää minusta piittaa, tuulet kääntyy luoteeseen
Jos et sinä enää minua kaipaa, joudun yksin vuoteeseen
Peiton käärin rullaksi, sen asettelen viereeni, kuvittelen että siinä oot
Aamuyö niin lohduton, sängyssäni yhä on peitto untuvilla täytetty
Jos et sinä enää minua tahdo, olen kylmä ja kivinen kaivo
Piha ilman sadettajaa, sitä minä olen jos sua en saa
Jos et sinä enää minua huoli, olen puu jonka salama nuoli
Palanut ja revitty maa, sitä minä olen jos sua en saa
On menossa vasta ensimmäinen kunnon viikko ja voisin jo luovuttaa esimerkiksi matematiikassa. En tuu ikinä pääsemään siitä kurssista läpi, raaka fakta.
Viime perjantaina suuntasin klo 7:00 täältä lähtevällä junalla Mikkeliin hieman kauhunsekaisin tuntein. Omaan kuitenkin ilmeisen hyvän selviytymisvaiston ja selviydyin kuin selviydyinkin Mikkeliin asti junan vaihdosta huolimatta.
Visulahdessakin olin ajoissa ihanan festaribussikuskin ansiosta ja jäi vielä aikaa chillata siinä lähellä ja nauttia auringosta ja lämmöstä ja tuntemattomien ihmisisten seurasta. Oon yleensä hirmu ujo ihmisten seurassa, mutta nyt oli tosi helppo ja rento olla, kun oli tietonen siitä, että se toinenkin osapuoli oli ihan uudessa tilanteessa ja yksin uusien ihmisten keskellä.
Olin siis tosiaan töissä Jurassic rockissa. En tiedä, mikä ajoi mut hakemaan töihin sinne, mutta hetkeäkään en ole katunut. Työ oli niin rentoa, että ei sitä oikein työks voinu kutsua. Mun työtoveritki oli tosi mukavia, vaikka parhaimillaan sitä ikäeroa löytyi 15 vuoden edestä... Outoa miten hyvin voi silti feel the connection ihmisten välillä. Mut toisaalta, eihän se ikä siihen mitään vaikuta, jos jutut menee yksiin ja on hauskaa.
Mut nii, se mun 'the boss' oli aika lepsu, just sellane mies jota katsotaan silmäripsien alta ja räpsytellään ja se suostuu ihan kaikkeen. Eikä se edes antanu mun kovin pitkään töitä tehdä, halus että meen kattomaa niitä bändejä jotka siel soitti. Ja sehän kävi mulle oikein hyvin, vaikka pienoisin omantunnon tuskin aina sieltä paikalta lähdinkin vapaalle.
Kävin kattoo aika monia bändejä, joista parhaimmiks täytyy mainita Lapko ja Disco Ensemble. Mä rakastan Ville Maljaa ja sitä sen tapaa esiintyä ihmisille.
Jurassic oli kokonaisuudessaan parhautta ja sain jopa uusia tuttavuuksia. Miten ihania ne uudet tuttavuudet sit on, se onki sit vähän eri juttu...
Viimeisen illan rovaniemipojat aiheutti pientä hulpeutta mussa + kaikki poikaparat jotka joutu himoflirtti-Hannan uhreiks. Mä vaa nauroin vieres ja kelasin että ei saatana, miten voi miehet uskoa tota neito pulassa -shittiä.
Mua väsyttää ja ärsyttää ja inhottaa, vaik tänää oliki iha mukava päivä. Ei vaan jaksais näitä 8 -> 21 päiviä, onneks enää huomine ja sit alkaa viikonloppu.
thnxbye
Jos et sinä enää minua kaipaa, joudun yksin vuoteeseen
Peiton käärin rullaksi, sen asettelen viereeni, kuvittelen että siinä oot
Aamuyö niin lohduton, sängyssäni yhä on peitto untuvilla täytetty
Jos et sinä enää minua tahdo, olen kylmä ja kivinen kaivo
Piha ilman sadettajaa, sitä minä olen jos sua en saa
Jos et sinä enää minua huoli, olen puu jonka salama nuoli
Palanut ja revitty maa, sitä minä olen jos sua en saa
On menossa vasta ensimmäinen kunnon viikko ja voisin jo luovuttaa esimerkiksi matematiikassa. En tuu ikinä pääsemään siitä kurssista läpi, raaka fakta.
Viime perjantaina suuntasin klo 7:00 täältä lähtevällä junalla Mikkeliin hieman kauhunsekaisin tuntein. Omaan kuitenkin ilmeisen hyvän selviytymisvaiston ja selviydyin kuin selviydyinkin Mikkeliin asti junan vaihdosta huolimatta.
Visulahdessakin olin ajoissa ihanan festaribussikuskin ansiosta ja jäi vielä aikaa chillata siinä lähellä ja nauttia auringosta ja lämmöstä ja tuntemattomien ihmisisten seurasta. Oon yleensä hirmu ujo ihmisten seurassa, mutta nyt oli tosi helppo ja rento olla, kun oli tietonen siitä, että se toinenkin osapuoli oli ihan uudessa tilanteessa ja yksin uusien ihmisten keskellä.
Olin siis tosiaan töissä Jurassic rockissa. En tiedä, mikä ajoi mut hakemaan töihin sinne, mutta hetkeäkään en ole katunut. Työ oli niin rentoa, että ei sitä oikein työks voinu kutsua. Mun työtoveritki oli tosi mukavia, vaikka parhaimillaan sitä ikäeroa löytyi 15 vuoden edestä... Outoa miten hyvin voi silti feel the connection ihmisten välillä. Mut toisaalta, eihän se ikä siihen mitään vaikuta, jos jutut menee yksiin ja on hauskaa.
Mut nii, se mun 'the boss' oli aika lepsu, just sellane mies jota katsotaan silmäripsien alta ja räpsytellään ja se suostuu ihan kaikkeen. Eikä se edes antanu mun kovin pitkään töitä tehdä, halus että meen kattomaa niitä bändejä jotka siel soitti. Ja sehän kävi mulle oikein hyvin, vaikka pienoisin omantunnon tuskin aina sieltä paikalta lähdinkin vapaalle.
Kävin kattoo aika monia bändejä, joista parhaimmiks täytyy mainita Lapko ja Disco Ensemble. Mä rakastan Ville Maljaa ja sitä sen tapaa esiintyä ihmisille.
Jurassic oli kokonaisuudessaan parhautta ja sain jopa uusia tuttavuuksia. Miten ihania ne uudet tuttavuudet sit on, se onki sit vähän eri juttu...
Viimeisen illan rovaniemipojat aiheutti pientä hulpeutta mussa + kaikki poikaparat jotka joutu himoflirtti-Hannan uhreiks. Mä vaa nauroin vieres ja kelasin että ei saatana, miten voi miehet uskoa tota neito pulassa -shittiä.
Mua väsyttää ja ärsyttää ja inhottaa, vaik tänää oliki iha mukava päivä. Ei vaan jaksais näitä 8 -> 21 päiviä, onneks enää huomine ja sit alkaa viikonloppu.
thnxbye
8/08/2010
Come faith, I'm dying slowly
Mulla on koko ajan paha olla.
En jaksa tehdä mitään, en jaksa olla yhtään mitään. Päätä särkee jatkuvasti, eikä silmienkään kiinnipitäminen saa kipua loppumaan. Toistuvasti tiuskin ihmisille, jotka haluaisivat ottaa mut mukaan tekemisiinsä. Ei luulisi olevan liian vaikeaa sanoa nätisti, että ehkä ensi kerralla. Ehkä ensi kerralla, kun en tuntisi jatkuvaa hillitöntä halua huutaa siihen asti, kunnes en enää tuntisi yhtään mitään. Olisikohan turtumus parempi vaihtoehto, kuin tämä, mitä minä nyt tunnen?
Väsyttää, mutta en saa nukuttua mitenkään päin. En kotona yksin, enkä kenenkään vieressä.
Mun pelko yötä kohtaan, se on varmaan tullut takaisin pimenevien iltojen myötä. Enkä jaksa yhtään millään sitä paskaa enää uudestaan. Se kuluttaa enemmän, mitä kukaan voisi ikinä kuvitella. Eihän se oo kun yks turha pelko muiden joukossa, mutta se imee musta kaiken. Heti aamulla herätessäni mietin, kuinka saisin väsytettyä itseni päivällä niin, että illalla nukahtaisin välittömästi kun pää osuu tyynyyn. Ja kun ilta saapuu, pelkään, että en sinäkään yönä saa nukuttua silmäystäkään. Pelkään, että kuuntelen pieni sydän kovaa hakaten omituisia ääniä, ja hiljaa rukoilen, että aamu sarastaisi jo pian. Ja kun aamu taas saapuu olen vain varjo itsestäni, väsynyt, turhautunut, vihainen.
when you fall asleep tonight
they'll be waiting just for you
Tekisi mieli itkeä jatkuvalla syötöllä, ehkä niin saisin itsestäni pois tämän alakuloisuuden. En haluaisi olla säälittävä, mutta ei tässä kai muutakaan vaihtoehtoa ole. Ei se ketään kuitenkaan liikuta, miksi minäkään siis välittäisin. Vihaan olla alakuloinen, tiedän olevani paljon parempi versio itsestäni iloisena. Kun nauran ja hymyilen lähes taukoamatta kaikelle. Tänään olen huvittunut ainoastaan kahdesta lapsesta. Toinen jahtasin pieniä varpusia, yrittäen saada niitä kämmeniinsä ja toinen hymyili irvistellen. Ja mua nauratti kamalasti, kun katselin niitä molempia.
Joskus vaan tuntuu niin vitun musertavalta, että vaikka mulla on paljon hyviä ystäviä ja kavereita, ei mulla oikeasti ole ketään, jolle voisin tänkin kaiken tekstin kertoa päin naamaa.
I watch my body slowly turn from blue to black
And on, and on, and on
Sometimes it hurts the most to be who you are
You can change mind, you can't change your heart
To find the end you gotta know where to start
And on, and on, and on
En jaksa tehdä mitään, en jaksa olla yhtään mitään. Päätä särkee jatkuvasti, eikä silmienkään kiinnipitäminen saa kipua loppumaan. Toistuvasti tiuskin ihmisille, jotka haluaisivat ottaa mut mukaan tekemisiinsä. Ei luulisi olevan liian vaikeaa sanoa nätisti, että ehkä ensi kerralla. Ehkä ensi kerralla, kun en tuntisi jatkuvaa hillitöntä halua huutaa siihen asti, kunnes en enää tuntisi yhtään mitään. Olisikohan turtumus parempi vaihtoehto, kuin tämä, mitä minä nyt tunnen?
Väsyttää, mutta en saa nukuttua mitenkään päin. En kotona yksin, enkä kenenkään vieressä.
Mun pelko yötä kohtaan, se on varmaan tullut takaisin pimenevien iltojen myötä. Enkä jaksa yhtään millään sitä paskaa enää uudestaan. Se kuluttaa enemmän, mitä kukaan voisi ikinä kuvitella. Eihän se oo kun yks turha pelko muiden joukossa, mutta se imee musta kaiken. Heti aamulla herätessäni mietin, kuinka saisin väsytettyä itseni päivällä niin, että illalla nukahtaisin välittömästi kun pää osuu tyynyyn. Ja kun ilta saapuu, pelkään, että en sinäkään yönä saa nukuttua silmäystäkään. Pelkään, että kuuntelen pieni sydän kovaa hakaten omituisia ääniä, ja hiljaa rukoilen, että aamu sarastaisi jo pian. Ja kun aamu taas saapuu olen vain varjo itsestäni, väsynyt, turhautunut, vihainen.
when you fall asleep tonight
they'll be waiting just for you
Tekisi mieli itkeä jatkuvalla syötöllä, ehkä niin saisin itsestäni pois tämän alakuloisuuden. En haluaisi olla säälittävä, mutta ei tässä kai muutakaan vaihtoehtoa ole. Ei se ketään kuitenkaan liikuta, miksi minäkään siis välittäisin. Vihaan olla alakuloinen, tiedän olevani paljon parempi versio itsestäni iloisena. Kun nauran ja hymyilen lähes taukoamatta kaikelle. Tänään olen huvittunut ainoastaan kahdesta lapsesta. Toinen jahtasin pieniä varpusia, yrittäen saada niitä kämmeniinsä ja toinen hymyili irvistellen. Ja mua nauratti kamalasti, kun katselin niitä molempia.
Joskus vaan tuntuu niin vitun musertavalta, että vaikka mulla on paljon hyviä ystäviä ja kavereita, ei mulla oikeasti ole ketään, jolle voisin tänkin kaiken tekstin kertoa päin naamaa.
I watch my body slowly turn from blue to black
And on, and on, and on
Sometimes it hurts the most to be who you are
You can change mind, you can't change your heart
To find the end you gotta know where to start
And on, and on, and on
8/03/2010
Just don't take away my rain(er)
No ei sitten näkyilty maanantaina.
"Pienoinen" vitutus ja harmitus puskee päälle, miten loistavasti kaikki onkaan menny vituiks tässä lähiaikoina! Ainoa pilkahdus paremmasta on ollut ihana Hanna, joka on jaksanu kuunnella vihaista valitusta yours truly suusta.
Lauantaina onnistuin aiheuttamaan pienen tilanteen, kun moponi renkaat lukittuivat ja luisuin mukavalla vauhdilla metalliaitaa päin. (Oli kyllä aika voittajafiilis siinä mopon päällä, kun sitä vauhtia tosiaan löytyi ja jarrut eivät toimineet!)
"Pienoinen" vitutus ja harmitus puskee päälle, miten loistavasti kaikki onkaan menny vituiks tässä lähiaikoina! Ainoa pilkahdus paremmasta on ollut ihana Hanna, joka on jaksanu kuunnella vihaista valitusta yours truly suusta.
Lauantaina onnistuin aiheuttamaan pienen tilanteen, kun moponi renkaat lukittuivat ja luisuin mukavalla vauhdilla metalliaitaa päin. (Oli kyllä aika voittajafiilis siinä mopon päällä, kun sitä vauhtia tosiaan löytyi ja jarrut eivät toimineet!)
Muokkasin siinä sitten vähän moponi keulaa uuteen uskoon eli paskaksihan se meni. Luultavasti menee nyt lunastukseen, kun vakuutusyhtiön mielestä korjaus ei kannata. GO ME ! :/
Pitää varmaan kuitenkin olla ihan onnellinen, ettei itselleni käynyt oikein mitään. Ranne vähän vääntyi ja pari kämmenen kokoista mustelmaa löytyy jaloista, mutta eipä sit mitään sen pahempaa.
Minun muruni ennen kohtalokasta yhteentörmäystä :(
PS. Nyt lenkkeydyn, mutta jatkan tästä huono päivä -aiheesta pian!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)