"Minuu ahistaa olla koulussa niin paljon, että kurkkua kuristaa. Ja ärsyttää kun kirjassa jokainen kappale alkaa lauseella "kyllä minä niin mieleni pahoitin". Joskus mietin että kuulunko tähän maailmaan, arkiset asiat on niin puuduttavia ja niillä ei pääse kun vaan eteenpäin elämässä kohti loppua. Miks ihmiset haluaa tehdä joka päivä samat asiat rutiinilla, vaikka niihin kuluvan ajan vois käyttää vaikka sohvalta pääalaspäin roikkumiseen tai vaikka olemiseen keskellä metsää, jossa ei oo läsnä mikään muu kun vaan puhtaasti luonto. Miks ihmiset haluaa tuhota sen ainoan paikan, jossa karkaamista kaipaavat saa hetken hengähtää tässä kiireen ja huolen täyttämässä maailmassa. Oon niin voimaton pieni olio enkä voi tehdä miutään. Alan taas kasvissyöjäks."
Jos oisin vaan ollu bloggerin äärellä sen koko turhan matikan tunnin (jolla en ees yrittänyt tajuta yhtään mitään), oisin saanu niin paljon hyvää tekstiä aikaseks. En oo pitkiin aikoihin tuntenu oloani niin luovuuden valloittamaksi.
Huomenna psykologian koe, en oo lukenu. Hain hautausmaalle töihin, haluan sinne eniten ikinä. Äiti toimitti juuri tänne pieneen koloon (jossa voisin näin meidän kesken sanoa asuvani) sukkapuikot&maailman parasta Lacto linea.
Nykyisin on myös paljon helpompi nousta sängystä kouluun, vaikka tälläkin viikolla jokainen aamu alkaa kello 08:00! Kaiken tän sisäisen kriiseilyni keskellä pystyn siis myös kokoamaan itseni ja toimimaan myös mukavuusalueeni ulkopuolella! Awesome.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti