I wanna make me happy

Tämä blogi tuntuu raskaalta taakalta. Onhan tässä jo tosin aika paljon vuodateltu tänne tässä kolmen vuoden saatossa ja tuntuu, että oon kasvanu vähän tästä blogistani ulos. Elämä on paljon helpompaa mitä kolme vuotta sitten, eikä mulla oo erityistä tarvetta purkaa asioita sanoiksi tänne vain parin silmäparin katseltavaksi. Nykyisin osaan kertoa ne sanat suoraan ystäville ja vanhemmilleni ja se tuntuu hyvältä!

En oikeestaan tullu kirjottamaan tänne mitään blogin lopetustekstiä, halusin vaan jakaa pari kuvaa. Ehkä näiden kuvien kanssa taisteleminen on yksi syy siihen, miksi en jaksa vaivautua kirjottamaan. Tuntuu niin tuskallisen monimutkaselta ladata kuvat ensin Photobucketiin ja vastan sen jälkeen tänne. Ja jos en sitä tee, niin kuvat näkyy näin:



Läikkä nukkui pois muutama viikko sitten ja haudattiin se pihlajan alle pienessä pahvilaatikossa. Onneksi saadaan kuitenkin maalle nyt parin viikon sisällä ihanat poikakisut Flip ja Topi täyttämään tuota Läikän jättämää tyhjiötä, vaikka ei kukaan tietenkään voi valkoista kissarouvaa korvata koskaan! Oon myös tässä jännän äärellä, sillä saan pian tietää että muutanko elokuun alusta Lontooseen... Oon nimittäin löytäny nyt sen MUN perheen, sillä se perhe jota hehkutin pari postausta sitten paljastui vähän huonoksi vaihtoehdoksi. Mutta pitäkää peukkuja pystyssä että mut valittaisiin koska en halua mihinkään muuhun perheeseen!

Ps. tässä on linkki siihen au pair blogiini: http://toinfinityandbeyond-milla.blogspot.fi/! :)