Seuraajat

4/10/2010

I don't know how the hell we made it

Kevät on ottanut musta kii tiukasti, rutistanut otteessaan ja vieny multa täysin halun kirjottaa yhtään mitään järkevää. Mielessäni haaveilen vihreistä nurmista ja suuresta ruudullisesta viltistä, hyväntuoksuisista saippuakuplista, kesäisistä seikkailuista ja muusta jännittävästä ja ihanasta. Vaik nyt on vasta huhtikuu tuntuu, että eläisin jo keskellä kesääääää.



Elämässäni ei oo oikeastaan tapahtunu mitään uutta. Ainoastaan unirytmi on alkanu muuttumaan takasin siihen oikeaan, johon kuuluu siis noin neljä tuntia unta per yö. Silti aina aamuisin herään pirteenä, mitähän täällä tapahtuu.
Oon kans löytänyt vanhat rakkauteni musiikissa! Masentavan talven jälkeen on parhautta, kun tajuu, että vittu miten hyvää musiikkia kuuntelen.



Tätä mä taas en rakasta, en niin yhtään. Näin ohimennen vois sanoo, että on kovin tuskallista kaatuu pelatessaan sählyä ja siitä seurauksena liukua kaksi metriä parkettia pitkin ja täten rullata nahkansa irti kyynärpäästä. Älkää siis koittako, ei oo mitää herkkua yhyy.



Pakko viel hehkuttaa keväästä sen verran, että vaik tää kuva on otettu korkeintaan viikko sitten, ei nyt enää näy missään noita ihastuttavan valkoisia (mustia....) lumikasoja!

Blogger ei ilmeisesti halua mun lisäävän videoita tänne, mut tällä kertaa olinkin ovela että lälälää vaan.

http://www.youtube.com/watch?v=mBvSgUWklRM

http://www.youtube.com/watch?v=kC-imF1r89U

http://www.youtube.com/watch?v=7SlDBcW2Tgw

2 kommenttia:

  1. Anonyymi5/04/2010

    eksyin tänne randomisti galleriasta (lol), vaikka mua ei yleensä kiinnosta ihmisten blogit, koska 95% niistä on tylsiä.

    jäin kuitenki lukemaan tätä, koska siun merkinnät oli jotenkin niin söpöjä ja herttaisia. hihi.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi5/23/2010

    Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista