Before I met him I was sad
Ja surullinen olinki. Niin hirveen epävarma itestäni, ulkonäöstäni, käyttäytymisestäni. Niin epävarma ku vaan olla ja voi, häpeissäni ja alistunu ja tyytymätön lähes kaikkeen itessäni (vaikka oon kyllä sormistani tykänny aina hehe...). Kyllähän mä kuiteski hymyilin ja oli tosi hyviä päiviä ja niitä oli moniaki, mut silti jotai puuttu. Kaiken sen ilon takana tuntu tosi pahalta jatkuvasti ja ihan koko ajan, ei se ny ihan normaalia ole. Jos joku ulkopuolinen ois kattonu, ois se luultavasti nähny silmiensä edessä ihan normaalin tytön. Ei hajuakaan siitä, miten paljon mun mielessä myllers, tai miten paljon vihasin itseäni. Vihata on jopa omasta mielestäni voimakas sana, mut sen voimakkaampaa sanaa ei löydy tähän tilanteeseen. Kai mä kuitenki aina olin tienny, että asioiden pitää muuttua. Sä viimeistään sait potkittua muhun sitä toivottua ryhtiä.
And it's all in how you mix the two
And it starts just where the light exists
Se oli ehkä ennen kesäloman alkua. Tai sit ihan kesäloman alun jälkeen, ei ainakaa hirveästi sen yli. Oltiin juteltu jo aikaisemminkin parisen kertaa, mut niistä keskusteluista en oikein muista mitään. En saanu sillon suhun tuntumaa tai päässy yhtään millään tavalla samalle aaltopituudelle. Tällä kertaa asiat oli kuitenki muuttunu ja emmä tiä, jotenki vaa klikkas yhteen tosi hyvin.
Viikkoja kulu ja juteltiin koko ajan enemmän sellasta syvällistä shittiä. Fiilikset oli ihan mielettömät, musta tuntu tosi kivalta ku sain suhun sellasen yhteyden. Olin kuitenki tienny sut jo vuosia, mutta vasta nyt sain nähdä sillai vähä pintaa syvemmälle. Jotenki kaikki pienet ja turhaltaki tuntuvat asiat muuttu vähä enemmän tarpeellisiks, kun sä halusit ite vapaaehtoisesti kertoo ne mulle. Mulle, jolle kommunikointi toisten ihmisten kanssa tuntu olevan yks maailman vaikeimmista jutuista.
I will thank you and I will sing
Until you see the real side of how I feel
Mitä paremmin tutustuttiin, sitä nopeemmin mielialat alko vaihtuu enemmän positiivisiks. Ei enää jaksanu kattoo peiliin ja tuntee syvää epätoivoo omasta naamasta. Sillon kelasin ekaa kertaa että mitä vittua, tää naama on ja pysyy, vaik miten syvästi sitä inhoisin. Huoh minä.
About joka päivä laitoin sulle hulvattomia viestejä töihin ja tiesin, että ne tekee sun päivistä ees vähän parempia.
It's a feeling that you can’t miss
And it burns a hole through everyone that feels it
Sitten tuli se lauantai. Vaik en päivämäärää kykene muistamaan, se oli lauantai ja siitä oon kyl aika varma. Kello oli jotain lähemmäs kymmenen, ku lähetit viestin että voisinko tulla jonneki sun kaverin synttäreille. Mietin hetken, pakkasin tavarani ja lähdin polkemaan sinne päin. Matkaa oli enemmän ku pari kilometrii, mutta se tuntu silti lyhyemmält ku ikinä. (Miks kirjotan näin dramaattisesti...)
Ku pääsin siihen talon pihaan, en oikein tienny et miten päin olis pitäny olla. Pitää kestohymyy naamalla? Olla sellanen rento ja chill? Ainut asia joka oli ihan varma oli se, että mua hermostutti iha vitusti. Jaa, no ilmeisen turhaa se kuitenki oli ja sen tiesin samalla sekunnilla, ku avasit sen pirun oven mulle.
I will thank you for everything in good
With all this talk about souls under foreign skies
Itse ilta suju varsin mukavasti, humaltuneiden ihmisten kanssa on oikeestaan tosi helppo tulla toimeen. Siitä huolimatta tuijotin seinää ja olin hiljaa tai vaihtoehtoisesti kävin vilkasta keskustelua jo entuudestaan tutun kaverini kanssa ja vältin awkwardia katsekontaktia sun kanssa. En tienny mitä mun ois pitäny sanoo, vaik en sinällään ees halunnu pois siitä tilanteesta. Siispä päätin olla hiljaa ja kattoo muualle, kuinka tyypillistä mua. Onneks kuitenki jossain vaiheessa porukka alko valumaan joko pois juhlista, tai sit ihan nukkumaan. Jäätiin sit kahestaan samaan huoneeseen, pienes kerrostaloasunnossa ku toi erillisten nukkumapaikkojen järkkääminen oli astetta vaikeempaa. Meidän kohtaloks oli valikoitunu olohuone. Olit jo menossa nukkuun, ku keräsin itteni ja sanoin jotain. Pienen alkukankeuden ja awkwardien hetkien jälkeen - luojalle kiitos - me kuitenki juteltiin iha asiallisesti. Emmä tiedä oliko se ilmapiiri jotenki turvallinen, mut oli oikeestaa aika helppo puhuu.
Jossai vaiheessa sit pystyyn nukahtaminen ei ollut enää mahdottomuus ollenkaan, ni alettii sit valumaan nukkumaan. Mun sohva oli tosi epämukavan näkönen ja kiristyksen ja uhkailun ja mankumisen kautta sain jäädä sun sänkyys nukkuu. Sekavissa tunnelmissa kaivauduin peiton alle ja mietin, kui uskomattomalta se koko homma ois vaikuttanu viel jotai kymmentä tuntia aikaisemmi. Sillon yöllä piirsin muuten ensimmäistä kertaa selkääs. Siitä tuli jotenki kai meidän yhteinen juttu, ku kutsuit mua mestaripiirtäjäks. Voi miten ällösöpöööööööööööö!
Mun ois tehny mieli kiljua riemusta, kerrankin kaikki oli täydellisen hyvin ja mua nauratti koko ajan.
Could we dim the sun and wonder where we've been?
Aamu on morkkisten kulta-aikaa. Kelasin jotenki ettei oltas enää yhtä puheliaita, mitä ennen niitä synttäreitä, mut kai se sit jotenki sutviutu siitä. Ainaki me nähtiin ihan käsittämättömän monesti. Yökyläilyt oli kyl silti mun ehdoton lemppari, emmä tiedä ees miks. Olit vaa nii söpöihkujee ku nukuit ja mua vituttiärsyttinauratti ku heräsin yöllä siihe että sun hiukset tökkii naamaan. Saatana....
Cause I need your sway, because you always pay for it
And I, and I need your soul because you're always soulful
Rakastin sitä, kun silitit mun hiuksia. Tai ku mä selvitin sun takkuisia ja sotkuisia hiuksias. Oikeestaan se oli kyl aika perseestä, mut toivoin et joku päivä mul ois yhtä pitkät hiukset......haha. Mut anyways, mul on ikävä sitä ku kutitat mua etkä lopeta, vaik kuinka huudan ja anelen sua lopettaan. Sitä, kun makaan hiljaa vieressäs ja kuuntelen ku soitat kitaraa. Sitä ilmettä ja pilkettä silmissäs, ku selität innostuneena jotai.
Toivottavasti et ikinä lue tätä.
Mul on ikävä sitä, ku olitte Valtun kaa meillä. Sitä kun tehtii onnistuneesti ruokaa sekä uunissa, että kaasugrillissä. Vaik sun hiukset meinas palaa ku säädettii jotain sen vitun grillin kanssa, nii oltii silti niin onnellisii ku onnistuttiin kuitenki. Sitä ku lähettiin yöllä uimaan, vaik kukaa ei oikeestaan ois edes jaksanu. Oli kylmä ja hämärä, mutta käveltiin silti tuonne perseeseen asti, oltiin järvessä se 2min ja lähdettii takas.
And I and I need that heart, because you're always in the right places.
Sitten kesä loppu ja kaikki jäi vähän jotenki auki. Muistaakseni riideltiin aika monesti ja koko homma oli ihan perseestä. Kai se on vieläki. En vaa jaksa enää jauhaa tästä samasta aiheesta, oon jauhanu siitä jo tänne ja vaikka vittu minne. Ihan ku ketään enää ees kiinnostais koko shitti. Kuinka homma hoidetaan tyylikkäästi loppuun - no just näin.
Huoh toivottavasti et ikinä lue tätä, koska en jaksa enää yhtään tätä hommaa.
kiitos ja HEIHEI
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti