11/30/2010
11/27/2010
Because you're the only hope for me
Mikään ei tunnu miltään, millään ei ole merkitystä.
Voisin istua lattialla ja tuijottaa seinää ihan lukemattoman määrän minuutteja. Tunteja, ehkä jopa päiviä.
Ainut asia josta tiedän olevani elossa, on tää kipu hampaassa.
Särkylääkkeet ei auta, olo on yhä enemmän ja enemmän turhautuneempi.
Mä en halua hammaslääkäriin, mutta mun on pakko mennä.
Huomenna mun täytyy soittaa ja varata aika, ei tässä tuskassa voi elää.
Toisaalta se tuska pitää mut elämässä kiinni, en voi istua ja tuijottaa seinää, on pakko toimia ja tehdä jotain.
Vittu, fuck my life and other shit.
Voisin istua lattialla ja tuijottaa seinää ihan lukemattoman määrän minuutteja. Tunteja, ehkä jopa päiviä.
Ainut asia josta tiedän olevani elossa, on tää kipu hampaassa.
Särkylääkkeet ei auta, olo on yhä enemmän ja enemmän turhautuneempi.
Mä en halua hammaslääkäriin, mutta mun on pakko mennä.
Huomenna mun täytyy soittaa ja varata aika, ei tässä tuskassa voi elää.
Toisaalta se tuska pitää mut elämässä kiinni, en voi istua ja tuijottaa seinää, on pakko toimia ja tehdä jotain.
Vittu, fuck my life and other shit.
11/26/2010
I've tried letting go, I don't know how to quit you
Tänään istuessani lempibussissani, lempipaikallani, mut valtas omituinen tunne. Samalla kun katselin ulos bussin suurista ikkunoista, mä tajusin, että mä en kuole tähän.
Vaikean tästä tekee vain se tosiseikka, että tänään mun pitää vihdoin kohdata asia, jota oon vaalinu rakkaudella viimeiset puoli vuotta.
Puoli vuotta, se on ihan mielettömän pitkä aika. Niin paljon on tapahtunut siinä ajassa.
Puolen vuoden aikana oon tuntenu olevani enemmän kuin elossa, pitkästä aikaa. Oon hölmö, mutta mua itkettää nytki ku mietin tätä.
Oonhan mä jo kauan tienny, että ei tästä tuu ehkä oikeesti yhtään mitään.
Toivottavasti tää juttelu muuttaa meidän aina niin vaivautuneen tunnelman edes vähän enemmän rennommaks, sitä se oli kesälläkin. Millon tästä tuli näin hankalaa?
Mä haluan takaisin toukokuun, sen pitkähiuksisen kitaristipoikani joka oli aina niin iloinen. Sen jonka kanssa oisin voinu viettää vaikka kaksi viikkoa putkeen, nauraa ja keskustella läpi yöt.
Sen, jolle vielä kesän alussa riitti mun piristävät viestit, ruoka ja nukkuminen. Tää ei oo enää kivaa, tässä ei oo enää mitään mistä vois pitää kiinni. Meitä ei oo, me ollaan kadottu jonnekkin. Löydetäänkö me enää takaisin kartalle?
Kasvot kiveä, mutta sydän hyppää
Mä en halua olla täällä, mä en halua olla täällä.
Antakaa mun kadota.
Voit sanoa mitä haluat
Se ei tunnu, se ei kosketa
Mene vaan, mene vaan
Tivolitkaan ei saa mua nauramaan
Eikä sirkus tai sata hattaraa
Mene vaan, mene vaan
En kävele vastaan
Aina kovaa, ei ikinä pehmeää
Enkeleitä ei meille riitäkkään
Mene vaan, mä voin kääntää pään
Vaikeaa selittää ja ymmärtää
Miten toisesta aina jälki jää
Mene vaan
~
Miltä tuntuisi,
Jos pitelisit mua lujasti
Saisin viipymään
Kätesi kädelläni pidempään
Hän kysyy: "Mitä mietit nyt?
Oot pitkään itseksesi hymyillyt."
Vastaan: "En mitään"
Kasvot kiveä, mutta sydän hyppää
11/23/2010
'...Mutta koska tilanne on epävakaa niin puren vaikka raakaa lihaa ja syljen suolet ulos. Saatana.'
Otsikko kertoo kaiken tarvittavan. Vittu että ärsyttää.
Pitäis varmaan olla vihainen itselleni, miten voin tuntea näin. Mutta en mä halua itseäni moittia, jos mun tunteet sanoo näin niin sittenhän se asia on niin kuin se on.
Ja antaa sen vaan olla niin.
Mua on ahdistanut tässä viimeiset kolme kuukautta mun tulevaisuus ja koulutus. Oon vatvonu niin monia eri vaihtoehtoja, että ei kukaan varmaa enää ota tosissaan mitä sanon.
Yhtenä päivänä haluun yhtä ja toisena toista, kuka tästä ny mitään selvää ottais.
Jos opo ois kuunnellu mua kesälomalla, niin oisin luultavasti nyt ihan oikeassa paikassa. Mut ei, ei tarvii tehdä mitään asiaan eteen vaikka pyydän ja anelen.
'Ootahan vielä nyt pari jaksoa, kyllä se siitä helpottaa!'
No mitäpä jos mä sanon että mua stressaa ja ahdistaa ja että tää tunne ja olo ei mee mitenkään pois, jos mä tiedän että ainut vaihtoehto on vaihtaa sitä saatanan lukiota. Kai minä tiedän hajamielisyydestäni paremmin mitä haluan, kuin joku vitun opo jolla on muutenki harteillaan tosi monen ihmisen tulevaisuus.
Mun vaan pitäis uskaltaa tehdä se ensimmäinen askel, uskaltaa koittaa. Kyllä mä tiedän minne haluan, mutta aina mietin että 'entä jos'.
Entä jos tää mun valinta on virhe?
Entä jos mä en saa mitenkään uusia kavereita?
Entä jos oon sen muutoksen jälkeen entistä eksyneempi?
Sitä mä todellakin olen, ihan eksyksissä koko tyttö. Mä elän nykysin vaan aina tässä päivässä, maksimissaan tunti kerrallaan. Tuntuu että ajatukset on liian hajanaiset ja sirpaleina, että vois miettiä mitään rakentavaa.
Ja luoja, mites ne ihmissuhdejutut? Mä en todellakaan tiedä mitä halua, tarvitsen, ansaitsen, saan. Ei niin mitään tietoa yhtään mistään. Toisinaan mietin, olenko edes tässä todellisuudessa enää. On niin paljon kivempaa uppoutua omiin ajatuksiin.
Ja se uppoutuminen omiin ajatuksiin näkyy myös koulumenestyksessä. En ymmärrä mitä ihmettä on vialla, miks en vaan pärjää. Kyllä mä ne kaikki asiat osaan, mutta en vaan viitsi/jaksa näyttää opettajalle että olen varsin hyvin perillä ja tietoinen asioista. Mut kai se on vaan parempi, että osaan asiat ja en puhu. Olis paskempaa jos en osais asioita vaikka yrittäisin kuunnella ja opetella.
Ehkä mä vaan olen hiljainen, tykkään oppia omassa ylhäisessä yksinäisyydessäni.
Jotenki tuntuu että mun elämältä puuttuu suunta. Hapuilen vaan silmät sidottuina sinne ja tänne, tietämättä itsekään, mihin oon matkalla.
Välillä on pehmeää ja kivaa, mua naurattaa. Välillä oon niin sekaisin, että itken ja nauran samaan aikaan. Ja toisinaan vaan vituttaa niin armottomasti, etten jaksa miettiä mitään.
I need the chance to feel something real, something real
Everything I know is spinning out of control
So, so, so tell me where do we go
There is a burning that's inside of my soul, and it shows
We all want something more than just a simple life
ps.
Kaikki jotka luette tätä, laitatte kommenttia, kerta mä nyt tähän ryhdyin!
Ja haastan ihmiset nyt ilman mitään linkkauksia, Hanna&Sonja&Mälli.
Pitäis varmaan olla vihainen itselleni, miten voin tuntea näin. Mutta en mä halua itseäni moittia, jos mun tunteet sanoo näin niin sittenhän se asia on niin kuin se on.
Ja antaa sen vaan olla niin.
Mua on ahdistanut tässä viimeiset kolme kuukautta mun tulevaisuus ja koulutus. Oon vatvonu niin monia eri vaihtoehtoja, että ei kukaan varmaa enää ota tosissaan mitä sanon.
Yhtenä päivänä haluun yhtä ja toisena toista, kuka tästä ny mitään selvää ottais.
Jos opo ois kuunnellu mua kesälomalla, niin oisin luultavasti nyt ihan oikeassa paikassa. Mut ei, ei tarvii tehdä mitään asiaan eteen vaikka pyydän ja anelen.
'Ootahan vielä nyt pari jaksoa, kyllä se siitä helpottaa!'
No mitäpä jos mä sanon että mua stressaa ja ahdistaa ja että tää tunne ja olo ei mee mitenkään pois, jos mä tiedän että ainut vaihtoehto on vaihtaa sitä saatanan lukiota. Kai minä tiedän hajamielisyydestäni paremmin mitä haluan, kuin joku vitun opo jolla on muutenki harteillaan tosi monen ihmisen tulevaisuus.
Mun vaan pitäis uskaltaa tehdä se ensimmäinen askel, uskaltaa koittaa. Kyllä mä tiedän minne haluan, mutta aina mietin että 'entä jos'.
Entä jos tää mun valinta on virhe?
Entä jos mä en saa mitenkään uusia kavereita?
Entä jos oon sen muutoksen jälkeen entistä eksyneempi?
Sitä mä todellakin olen, ihan eksyksissä koko tyttö. Mä elän nykysin vaan aina tässä päivässä, maksimissaan tunti kerrallaan. Tuntuu että ajatukset on liian hajanaiset ja sirpaleina, että vois miettiä mitään rakentavaa.
Ja luoja, mites ne ihmissuhdejutut? Mä en todellakaan tiedä mitä halua, tarvitsen, ansaitsen, saan. Ei niin mitään tietoa yhtään mistään. Toisinaan mietin, olenko edes tässä todellisuudessa enää. On niin paljon kivempaa uppoutua omiin ajatuksiin.
Ja se uppoutuminen omiin ajatuksiin näkyy myös koulumenestyksessä. En ymmärrä mitä ihmettä on vialla, miks en vaan pärjää. Kyllä mä ne kaikki asiat osaan, mutta en vaan viitsi/jaksa näyttää opettajalle että olen varsin hyvin perillä ja tietoinen asioista. Mut kai se on vaan parempi, että osaan asiat ja en puhu. Olis paskempaa jos en osais asioita vaikka yrittäisin kuunnella ja opetella.
Ehkä mä vaan olen hiljainen, tykkään oppia omassa ylhäisessä yksinäisyydessäni.
Jotenki tuntuu että mun elämältä puuttuu suunta. Hapuilen vaan silmät sidottuina sinne ja tänne, tietämättä itsekään, mihin oon matkalla.
Välillä on pehmeää ja kivaa, mua naurattaa. Välillä oon niin sekaisin, että itken ja nauran samaan aikaan. Ja toisinaan vaan vituttaa niin armottomasti, etten jaksa miettiä mitään.
I need the chance to feel something real, something real
Everything I know is spinning out of control
So, so, so tell me where do we go
There is a burning that's inside of my soul, and it shows
We all want something more than just a simple life
ps.
Kaikki jotka luette tätä, laitatte kommenttia, kerta mä nyt tähän ryhdyin!
Ja haastan ihmiset nyt ilman mitään linkkauksia, Hanna&Sonja&Mälli.
11/15/2010
VIHA_VITUN_MERKINTÄ
VITTU NYT EN ENÄÄ KESTÄ SAATANAAAAAAAAAAAAAAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!1111
En ymmärrä miks ihmisen pitää olla noin vitun itsekäs ja saatanan tyhmä, miten kukaan voi valehdella toiselle päin naamaa?
Siitä lähtien kun tuo vitun kusipää meni kuudennelle, se on lainannu multa vaikka mitä stuffia.
Oon joutunu siirtämään vittu vaatekaappinikin sängyn alle laatikostoon (joka on aivan vitun äärettömän hankala paikka vaatteille voi vittu saatana), jotta mun vaatteiden jatkuva """""""""""""""lainaaminen""""""""""""""" olis mahdollisimman hankalaa.
Ja mitä mun saatanan silmäni näkevätkään kun menen siskon huoneeseen hakemaan kotipuhelinta (jota se idiootti ei vittu ikinä osaa laittaa takasin paikalleen siis ei vittu ole todellista). NO MUN VAATTEITA KASA LATTIALLA!!!!!!!!!!!
Se ihan häpeilemättä vaan ottaa ja käyttää, ei ees vaivaudu laittaa pyykkikoriin ja peittelemään jälkiään.
Ehkä parasta tässä kuitenkin on se, että kun sain uuden puhelimen niin siinä mukana tuli kuulokkeet. Kerkesin käyttää niitä viikon, ja sitten ne mystisesti hävis mun huoneen lattialta.
Käänsin koko vitun talon ympäri ja etsin ja mietin että mihin vittuun oon ne voinu laittaa, kerta ne ei siinä huoneeni lattialla ollu.
Sisko vääns itkua ja vanno ettei oo koskenu niihin, eihän se menis sellasta tekemään.
Ja mitä vittua mä saatana löydän niiden vaatteiden lisäks kun käyn ettimässä sitä kotipuhelinta.
NO NE VITUN KUULOKKEET SOHVALTA =)=)=)=)!!!!!!!!!!!!!!!!! On tosta päästä näköjää hävinny ne vitun pehmusteet, että joo vittu moro. EI SAATANAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA, saanko tappaa kaikki vittu perkele.
Oon niin vitun kyllästyny koko tähän tilanteeseen, että harkitsen jo vakavasti automekaanikoks ryhtymistä, että pääsisin asuntolaan pois täältä kotoa.
PERKELESAATANAHAISTAKAAVITTUTAPANKAIKKIVOIPERKELEVITTUVITULLAPÄÄHÄNVITTUSAATANASHTIFUCKDJDSJDSJDSKDSKDSKDSKFFFFUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUDJKDKSDKDFSLFSDLFSLSFKSFJFSJIOIOJFPSIJPFSDOSFDJPIFDJPIOFDKJODFJKOPDFJPFDPFDPFDSPUSPJDSPDJSPKOKÅOSDJKOÅDSJOÅFS?POUJFSOSF
VITTU
/ SE VITUN PENTU ON RIKKONU NÄÄ KUULOKKEET NO VITTU IHMEKKÖS TUO KU EI OO NYT OLLU KÄYTÖSSÄ MIKS VITUSSA EN VOI KIRJOTTAA ISOMMALLA VITTU JA VITTU OON NIIN VITUN VIHANEN ET VOISIN VAAN HUUTAA KURKKUSUORANA JA KIROILLA NIIN VITUSTI ETTÄ MUMMOT HERISTÄIS NYRKKIÄ IKKUNASTA VOI VITTUJEN VITTU
En ymmärrä miks ihmisen pitää olla noin vitun itsekäs ja saatanan tyhmä, miten kukaan voi valehdella toiselle päin naamaa?
Siitä lähtien kun tuo vitun kusipää meni kuudennelle, se on lainannu multa vaikka mitä stuffia.
Oon joutunu siirtämään vittu vaatekaappinikin sängyn alle laatikostoon (joka on aivan vitun äärettömän hankala paikka vaatteille voi vittu saatana), jotta mun vaatteiden jatkuva """""""""""""""lainaaminen""""""""""""""" olis mahdollisimman hankalaa.
Ja mitä mun saatanan silmäni näkevätkään kun menen siskon huoneeseen hakemaan kotipuhelinta (jota se idiootti ei vittu ikinä osaa laittaa takasin paikalleen siis ei vittu ole todellista). NO MUN VAATTEITA KASA LATTIALLA!!!!!!!!!!!
Se ihan häpeilemättä vaan ottaa ja käyttää, ei ees vaivaudu laittaa pyykkikoriin ja peittelemään jälkiään.
Ehkä parasta tässä kuitenkin on se, että kun sain uuden puhelimen niin siinä mukana tuli kuulokkeet. Kerkesin käyttää niitä viikon, ja sitten ne mystisesti hävis mun huoneen lattialta.
Käänsin koko vitun talon ympäri ja etsin ja mietin että mihin vittuun oon ne voinu laittaa, kerta ne ei siinä huoneeni lattialla ollu.
Sisko vääns itkua ja vanno ettei oo koskenu niihin, eihän se menis sellasta tekemään.
Ja mitä vittua mä saatana löydän niiden vaatteiden lisäks kun käyn ettimässä sitä kotipuhelinta.
NO NE VITUN KUULOKKEET SOHVALTA =)=)=)=)!!!!!!!!!!!!!!!!! On tosta päästä näköjää hävinny ne vitun pehmusteet, että joo vittu moro. EI SAATANAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA, saanko tappaa kaikki vittu perkele.
Oon niin vitun kyllästyny koko tähän tilanteeseen, että harkitsen jo vakavasti automekaanikoks ryhtymistä, että pääsisin asuntolaan pois täältä kotoa.
PERKELESAATANAHAISTAKAAVITTUTAPANKAIKKIVOIPERKELEVITTUVITULLAPÄÄHÄNVITTUSAATANASHTIFUCKDJDSJDSJDSKDSKDSKDSKFFFFUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUDJKDKSDKDFSLFSDLFSLSFKSFJFSJIOIOJFPSIJPFSDOSFDJPIFDJPIOFDKJODFJKOPDFJPFDPFDPFDSPUSPJDSPDJSPKOKÅOSDJKOÅDSJOÅFS?POUJFSOSF
VITTU
/ SE VITUN PENTU ON RIKKONU NÄÄ KUULOKKEET NO VITTU IHMEKKÖS TUO KU EI OO NYT OLLU KÄYTÖSSÄ MIKS VITUSSA EN VOI KIRJOTTAA ISOMMALLA VITTU JA VITTU OON NIIN VITUN VIHANEN ET VOISIN VAAN HUUTAA KURKKUSUORANA JA KIROILLA NIIN VITUSTI ETTÄ MUMMOT HERISTÄIS NYRKKIÄ IKKUNASTA VOI VITTUJEN VITTU
11/14/2010
Me menemme kuuntelemaan, kun metsä huojuu
Minne ovat kirjoitustaitoni hävinneet?
Aivan kuin tuhkatuuleen olisivat ne kadonneet.
Mietittiin juuri tänään Hannan kanssa, että kirjoittamattomuuden syynä täytyy olla onnellisuus.
Jos onnea voisi pakastaa, olisi sitä minulla tällä hetkellä säästössä kolmen vuoden edestä. Aika hyvin, hei.
Nykyisin hymyileminen on helpompaa, en edes muista viimeisintä itkuani.
Minä, joka itken joka ikisessä biisissä, elokuvassa ja tv-sarjassa, en muista, milloin olen viimeisimmän kyyneleeni vuodattanut. Onko tämä edes todellista?
On melkein liiankin onnellinen olo minkään tekemiseen ja toteuttamiseen.
Rehellisesti sanottuna, olen aloittanut ainakin viiden eri blogimerkinnän kirjoittamisen, mutta yhtäkään en ole voinut julkaista.
Olen niin innoissani kaikesta, etten tiedä mistä aloittaa ja mihin lopettaa.
Kädet tärisee, luoja, että olenkin säälittävyyden huippu. Mutta edes onnellinen sellainen.
Tätä tunnetta minä en ole kokenut pitkään aikaan, ehkä en koskaan.
Aivan kuin tuhkatuuleen olisivat ne kadonneet.
Mietittiin juuri tänään Hannan kanssa, että kirjoittamattomuuden syynä täytyy olla onnellisuus.
Jos onnea voisi pakastaa, olisi sitä minulla tällä hetkellä säästössä kolmen vuoden edestä. Aika hyvin, hei.
Nykyisin hymyileminen on helpompaa, en edes muista viimeisintä itkuani.
Minä, joka itken joka ikisessä biisissä, elokuvassa ja tv-sarjassa, en muista, milloin olen viimeisimmän kyyneleeni vuodattanut. Onko tämä edes todellista?
On melkein liiankin onnellinen olo minkään tekemiseen ja toteuttamiseen.
Rehellisesti sanottuna, olen aloittanut ainakin viiden eri blogimerkinnän kirjoittamisen, mutta yhtäkään en ole voinut julkaista.
Olen niin innoissani kaikesta, etten tiedä mistä aloittaa ja mihin lopettaa.
Kädet tärisee, luoja, että olenkin säälittävyyden huippu. Mutta edes onnellinen sellainen.
Tätä tunnetta minä en ole kokenut pitkään aikaan, ehkä en koskaan.
11/08/2010
Because none of it was ever worth the risk
Miks taas itketää kun mietin sinua.
Miks oon ikinä antanu kenenkään vaikuttaa itteeni näin paljon.
Miks ees hetken verran luulin, että kaikki tulee päättymään hyvin.
Miks olin myyty heti ensimmäisestä minuutista lähtien.
Miks tein kaiken sen minkä tein, vaikka tulevaisuus pelotti.
Miks en silti kaikesta huolimatta kadu hetkeäkään.
Miks itken taas varmaan sadannetta kertaa tän asian takia.
Miks alan aina miettimään asiaa.
Miks mulla on näin kamala ikävä.
Miks me ei olla nähty ikuisuuksiin.
Aina kun ollaan otettu askel niin sä lähdet karkuun.
Miks sua ahdistaa? En mä anna aihetta ahdistukseen.
Enkä mä ole se, joka ottaa sut kiinni ja kertoo miten hölmö olet, kun ahdistut turhasta.
Vaikka mä ehkä haluisinkin olla sellainen.
Mä oon se, joka luovuttaa ja toivoo, että asiat paranee myöhemmin.
Mä oon se, joka itkee surkeuttaan nurkassa ja toivoo että joku tulee hakemaan.
Ja tällä hetkellä toivon enemmän kuin koskaan, että sä tulisit ja hakisit mut pois.
Sä ja sun pienen koiranpennun olemukses.
Mitä mä teenkään sun kanssas.
Mihin sä ootkaan mut saanut.
I've got a tight grip on reality
But I can't
Let go of what's in front of me here
I know you're leaving
In the morning, when you wake up
Leave me with some kind of proof it's not a dream
You, are, the only exception
Miks oon ikinä antanu kenenkään vaikuttaa itteeni näin paljon.
Miks ees hetken verran luulin, että kaikki tulee päättymään hyvin.
Miks olin myyty heti ensimmäisestä minuutista lähtien.
Miks tein kaiken sen minkä tein, vaikka tulevaisuus pelotti.
Miks en silti kaikesta huolimatta kadu hetkeäkään.
Miks itken taas varmaan sadannetta kertaa tän asian takia.
Miks alan aina miettimään asiaa.
Miks mulla on näin kamala ikävä.
Miks me ei olla nähty ikuisuuksiin.
Aina kun ollaan otettu askel niin sä lähdet karkuun.
Miks sua ahdistaa? En mä anna aihetta ahdistukseen.
Enkä mä ole se, joka ottaa sut kiinni ja kertoo miten hölmö olet, kun ahdistut turhasta.
Vaikka mä ehkä haluisinkin olla sellainen.
Mä oon se, joka luovuttaa ja toivoo, että asiat paranee myöhemmin.
Mä oon se, joka itkee surkeuttaan nurkassa ja toivoo että joku tulee hakemaan.
Ja tällä hetkellä toivon enemmän kuin koskaan, että sä tulisit ja hakisit mut pois.
Sä ja sun pienen koiranpennun olemukses.
Mitä mä teenkään sun kanssas.
Mihin sä ootkaan mut saanut.
I've got a tight grip on reality
But I can't
Let go of what's in front of me here
I know you're leaving
In the morning, when you wake up
Leave me with some kind of proof it's not a dream
You, are, the only exception
What don't kill a heart only makes it strong
Vihaan ihmisiä, jotka kyynärpäänsä avulla änkee bussiin sisälle.
Ja mun mielestä on tajuttoman tyhmää istua bussissa ihan hiljaa. Oon vakavasti sitä mieltä, että suomalaiset ei ansaitse omistaa äänihuulia ollenkaan. Mihin me niitä muka tarvitaan?
Ärsyttää kun en näe päivää tai siitä aiheutuvaa valoa enää ollenkaan tällä menolla. Aamulla kun menee kouluun, on pimeetä. Kun pääsee koulusta, on pimeetä. Kivaa hei, kuka vittu on keksiny lukiolaisen synkän elämän?
Inhottaa kun ihmiset kyselee jatkuvalla toistolla, että 'onko sulla kylmä?'. Vittu kai minä laittasin enemmän vaatetta niskaan jos kokisin sen tarpeelliseksi. Joten ei, minulla ei ole kylmä vaikka täällä ois -25 astetta pakkasta.
Enkä jaksa kirjottaa tai keskittyä tai mitään, haluun vaan olla ja elää.
PS; גענעם
באַרען דרעק פאַרשילטן איך פאַקינג האַסן דעם פאַקינג לעבן וואָס טאָן איר
האָבן צו זייַן אַזוי קיוט מטוועאָטאַדזשויאָאַיי קענען ניט האָבן איר און
עס סאַקס און איך טאַקע טאָן ניט וועלן צו האָבן אַבי ווער נאָך אַזוי
ביטע זייַן מייַן
Ja mun mielestä on tajuttoman tyhmää istua bussissa ihan hiljaa. Oon vakavasti sitä mieltä, että suomalaiset ei ansaitse omistaa äänihuulia ollenkaan. Mihin me niitä muka tarvitaan?
Ärsyttää kun en näe päivää tai siitä aiheutuvaa valoa enää ollenkaan tällä menolla. Aamulla kun menee kouluun, on pimeetä. Kun pääsee koulusta, on pimeetä. Kivaa hei, kuka vittu on keksiny lukiolaisen synkän elämän?
Inhottaa kun ihmiset kyselee jatkuvalla toistolla, että 'onko sulla kylmä?'. Vittu kai minä laittasin enemmän vaatetta niskaan jos kokisin sen tarpeelliseksi. Joten ei, minulla ei ole kylmä vaikka täällä ois -25 astetta pakkasta.
Enkä jaksa kirjottaa tai keskittyä tai mitään, haluun vaan olla ja elää.
PS; גענעם
באַרען דרעק פאַרשילטן איך פאַקינג האַסן דעם פאַקינג לעבן וואָס טאָן איר
האָבן צו זייַן אַזוי קיוט מטוועאָטאַדזשויאָאַיי קענען ניט האָבן איר און
עס סאַקס און איך טאַקע טאָן ניט וועלן צו האָבן אַבי ווער נאָך אַזוי
ביטע זייַן מייַן
11/01/2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)