So tie a rope around my neck, pull it tight till it breaks

I've said it once, I've said it twice, I've said it a thousand fucking times
That I'm OK, that I'm fine, that it's all just in my mind
But this has got the best of me and I can't seem to sleep
It's not cause you are not with me, it's cause you never leave

Every second, every minute, every hour, every day
It never ends, it never ends



Hyvään saumaan osuu taas tää kausi, kun vituttaa aina ja taukoamatta.
Vituttaa herätä, vituttaa kuulla musiikkia toisesta huoneesta, vituttaa kattoa muiden iloisia naamoja. Vituttaa kun multa vaaditaan päätöksiä, vituttaa kun ei vaan anneta olla, vaikka näkee miten kyrsiintyny oon. Vituttaa kun yhteisiä suunnitelmia kaavaillaan ilman mun mielipidettä. Ja ilmoitetaan myöhemmin, että nyt tehdään näin. Ja että sen jälkeen kehdataan ihmetellä, että miks oon pissed off.



Ja joo kyllä, ehkä mun pitäis nukkua enemmän ja olla vähemmän koneella, mutta vittu ketä se koskettais, vaikka lopettaisin nukkumisen ja sulkeutusin huoneeseeni ja dataisin saatana maailmanloppuun asti.



Mua vituttaa nykyisin aina, kun kello lähestyy 19:00 ja mun pitää lähteä ulos. Puren hampaat yhteen ja ärisen mielessäni. Mä en jaksa, mä on niin vitun kyllästyny. Ihan tähän kaikkeen.
Kaikki menee joka päivä samalla kaavalla samojen ihmisten kanssa, ei koskaan mitään uutta.
Aina tää sama vitun huone, aina samat seinät. Meen nukkuun samaan aikaan, herään samaan aikaan.
Katon peiliin ja näen siellä saman ihmisen, jonka näen vittu ihan jokaisena päivänä vuodesta.



Kyllä, tekisin muutoksen jos voisin, mutta mitäpä tässä voi alkaa vaihtamaan. Kavereita heivata vähän nurkaan ja hankkia niiden tilalle uusia? Vaihtaa huoneessa järjestystä ja kyllästyä siihen heti viikon päästä uudestaan?



Eikö kukaan tajua, että mä oon loukussa, ja että se ahdistaa mua enemmän kuin mikään. Mua ahdistaa niinku pientä rottaa hiirenloukussa.